Sivut

maanantai 23. kesäkuuta 2014

Blogi poistuu

Hei ihanat lukijani. Valitettavasti aikani ei enää riitä tämän blogin ylläpitämiseen ja sen vuoksi olen tullut lopputulokseen, että lopetan blogin kirjoittamisen.

Poistan blogin kokonaan heinäkuun lopussa, joten jos joku ohje tai idea jäi kaivelemaan ota se talteen ennen heinäkuun loppua.

Kiitos kommenteistanne ja palautteestannne tämä oli mukavaa niin kauan kun sitä kesti ;)

Mukavaa kesää toivottelee

Humppa


tiistai 15. huhtikuuta 2014

Värikästä pääsiäistä ja lanka pom pomit




Tupsuja on käytetty ehkä jo kyllästymiseen saakka, mutta pakkohan niitä oli vielä kokeilla virpomisvitsojen koristeena. Jouluksi tupsuihin laitetaan punaista, valkoista ja vihreää ja pääsiäiseen mielestäni sopi hyvin keltainen, valkoinen ja liila. Meillä kävi tänä vuonna huippu määrä virpojia ja oksien sekaan lisäsin siis vielä muutaman pomp pomin (tupsun). Tein tupsut käyttämällä Novitan tupsukehikkoa, yllä olevasta kuvasarjasta voi vähän verestää muistia, kuinkas se tupsujen teko tapahtuikaan.

Iloista pääsiäistä!

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Trikoopipo ruusukkeella


Pipoinnostus iski todenteolla. Tässä nyt se lupaamani kokeilu eli pipo ruusukkeen kera. Ohje on yksinkertainen. Piirrä pipon kaava jotain vanhaa pipoa apuna käyttäen, veroviraston kirjekuori toimii oivana kaavapaperina..Leikkaa trikookankaasta neljä samanlaista kappaletta. Leikkasin omat trikoopalat vanhasta odotusaikana käytetystä hihattomasta trikoopaidasta. Ompele päällikappaleen reunat koko matkalta (ei pääaukkoa). Ompele vuorikappaleet jättäen päälaelle pieni kääntöaukko. Laita ommellut päällikappale ja vuorikappale oikeat puolet vastakkain ja ompele pääaukon sama ympäri. Käännä pipo vuorikappaleen kääntöaukosta oikeinpäin. Ompele kääntöaukko umpeen. Jos selittämäni ohje ei auennut, vilkaise tätä (http://jennike.blogspot.fi/2012/03/trikoopipo.html). Ruusuke ommellaan trikoosuikaleista. Leikkasin suikaleita paidasta jääneistä jämistä. Laita suikale pipon reunaan haluamaasi kohtaan. Itse omelin "vapaalla" kädellä spiraalina (ulkoreunasta sisäänpäin) tunkien paininjalan alle rutussa olevaa trikoonauhaa. Lopuksi koristelin ruusukkeen glittertennareistä jäääneellä glittervärillä. Valmis!

lauantai 22. maaliskuuta 2014

Haastemonsteri!

Olen huono kirjoittamaan ja siksi blogini peruste on kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa. Olen kuitenkin saanut muutaman haasteen ja nyt olikin aika kunnostautua kirjoituspuuhiin.

Tämän haasteen sain jo viimevuoden puolella Kukkahattuneidiltä (http://parvekepuutarhuri.blogspot.fi/). Haasteessa tuli vastata seuraaviin kysymyksiin ja sitten keksiä uudet kysymykset 5 haastettavalle. Tässä vastaukset minulle esitettyihin kysymyksiin:
1. Kerro suosikkivuodenaikasi ja mikä siinä erityisesti viehättää?
 Suosikkivuodenaikani on kesä
2. Rakkain esineesi?
 Tätä mietin pitkään. Ehkä kuitenkin mummilta saatu ihana Arabian lehmäkannu.
3. Seuraatko jotain TV-sarjaa?
 Tällä hetkellä seuraan kotimaista mustat lesket sarjaa ja sitten ulkomaisista juuri kauden päättänyt under the dome oli ihan seurattava. Odotan uusia jaksoja Silta-sarjasta sekä Solsidanista.
4. Jos raha ja aika ++ eivät olisi esteenä, mihin mieluiten matkustaisit? Miksi?
 Haluaisin matkustaa jonnekin tosi lämpimään. Joku Karibian lämpö tai vaikkapa Hawaii kelpaisi [jos ei tartteis lentää kun pari tuntia :)]
5. Suosikkileikkokukkasi?
 Keväällä ensimmäiset tulppaanit! Muuten olen Ruusuihminen.
6. Pidätkö joulusta? Nimeä muutama suosikkipuuhasi/-tapasi jouluun liittyen
Jouluaaton tapoihin kuuluu ehdottomasti katsoa Samu Sirkan joulutervehdys sekä riisipuuro aattoaamuna.
7. Pukeudutko värikkäästi vai neutraalisti?
Olen hieman jakomielinen tämän suhteen. Pääasiassa pukeutumiseni on hyvin neutraalia, mutta sitten jonain päivinä väriä on vähän liikaakin..
8. Oletko aamu- vai iltaihminen?
En kumpikaan. En jaksa valvoa pitkään, enkä halua herätä aamulla. Haluaisin siis nukkua illalla ja aamulla.
9. Mikä on lempiruokasi?
Pasta, pitsa, hampparit, kaikki rasvainen ja epäterveellinen.
10. Millainen olet sosiaalisuudeltasi? Oletko parhaimmillasi isoissa karkeloissa, pienemmissä porukoissa, muutaman ystävän kanssa, kahdenkesken, vai viihdytkö parhaiten omassa seurassasi?
Tulen toimeen ihmisten kanssa, parhaimmillani olen muutaman ihmisen seurueessa. Jännitän suurien ryhminen edessä puhumista. Olen erakkoluonne ja leikkisästi sanottuna:"Omat jutut parhaat jutut".
11. Paras ominaisuutesi tai taitosi?
 Olisiko kekseliäisyys, ideoita putkahtelee tasaiseen tahtiin.


Sitten haaste ja tunnustus eilalta (http://punasentuvantaikoja.blogspot.fi/)

Eilalla oli useampi haasteen vastaus omassa blogipostauksessa ja ajattelin, kun en ole tätä bloggauspaikka-haastetta vielä tehnyt pläjäytän tähän kuvan koruttomasta työskentelypaikastani. Blogitekstit ja melkein kaikki kuvatkin otan erkkerissä olevan ruokapöydän nurkassa.


Ja sitten haastettavat 5 henkilöä. Voit joko vastata alla oleviin 10 kysymykseen tai paljastaa bloggauspaikkasi (haasta 5 henkilöä). Päädyin haastamaan omia lukijoitani, joten haasteen saavat tällä kertaa: 
Piia (http://puikoiltapujonnu.blogspot.fi/)
Minna S (http://ompelukoukku.blogspot.fi/)
Sanna (http://millainen.blogspot.fi/)
HanNa (http://varpaatkippuralla.blogspot.fi/)
Sini O (http://hiippatossu.blogspot.fi/)


KYSYMYKSET:
  1. Parasta keväässä?
  2. Jatka lausetta: Olen aina halunnut...
  3. Käsityö, josta olen erityisen ylpeä.
  4. Minkä taidon haluaisit oppia?
  5. Oletko lintu, kala vai makkaranpala?
  6. Idolisi?
  7. Väri, jota et voi sietää?
  8. Pulla. Pitkona, voilla vai korvapuustina?
  9. Mitä harrastat?
  10. Oletko soutanut soutuveneellä?

Trikoopipo


Trikoopipoista on innostuttu täälläkin. En olisi uskonut, että myös minä osaan niitä tehdä ja että ompelukoneeni on kanssani yhteisymmärryksessä ;) Pipon kaavan piirsin vanhaa pipoa hyväksikäyttäen ja ohjeen bongasin netistä. Tähden leikkasin hotfix-kalvosta, joka silitettiin kankaalle. Seuraavaksi meinasin kokeilla pipoa, johon ommellaan sellainen ruusuke. Katsotaan miten sen kanssa käy, palataan asiaan myöhemmin.

perjantai 21. maaliskuuta 2014

Glittertennarit


Tänä keväänä on paljon näkynyt lasten kengissä kimallusta, glitteriä ja paljettteja. Päätin toteuttaa kimalluskengät perustennareista kangasväriä apuna käyttäen. Ostin askarteluliikkeestä myös hotfix kimallekalvoa, mutta en ruvennut tuusaamaan sitä kenkiin, kun olisi vaatinut silitystä. Tällä Sparkles värillä sai aikaan kivan kimalluksen. Puristin ensin väriä tuubistta ja sen jälkeen levitin sen siveltimellä tasaiseksi. Pinta on kuiva 4 tunnissa ja pestä voi jo 17 tunnin jälkeen.

maanantai 17. maaliskuuta 2014

Kajahtanut pussukka


Osallistuin tällä pussukalla Kajahtaneisiin kudelmiin, mutta kuten arvata saattaa, ei tällä tekeleellä päästy pitkälle..Kajahtanut tästä tuli sen vuoksi, että sen oli tarkoitus olla jonglöörauspallojen säilytin. Kahden purkukerran ja tuplasti väärän kokoarvion vuoksi siitä tuli kajahtanut pussukka. Virkkausmalli on ideoitu Molla Millsin kirjan pohjalta. Tein siis työn loppuun vaikka lopputulos oli epäselvä. Pohjaksi virkkasin ympyrän ja vetoketjuna on vanhojen housujen vetoketju. Vetimeksi tulivat puuhelmet ja itsetehdyt lakukorut. Kai tänne voi jotain  aarteita säilöä..?